Vuoden 2021 varsojen tunnistuskausi on pyörähtänyt käyntiin. Pääsääntöisesti otamme liitosta automaattisesti yhteyttä tunnistusajan sopimiseksi – tämä edellyttää, että varsasi on ilmoitettu syntyneeksi ja löytyy Hippoksen Heppa-järjestelmästä. Mikäli tunnistuksella on jostain syystä kiire, ilmoitathan asiasta liittoon niin sovitaan mahdollisimman pikainen tunnistusaika.


Sopiva tunnistusikä on noin 4 kk iästä 10 kk ikään. Mikään ei estä tunnistamasta myös 4 kk nuorempaa varsaa, jos sen väri ja merkit ovat hyvin näkyvillä. Varsa tulisi tunnistaa viimeistään 10 kk iässä, jotta se ehtii saada passin lainmukaisesta 12 kk ikään mennessä.


Liittomme alueella on noin 450 varsaa, joten tunnistukset jakautuvat useammalle kuukaudelle. Suurin osa suoritetaan loka-joulukuun aikana.


Tunnistettavan varsan tulisi olla käsitelty ja puhdas, jotta tunnistus käy sujuvasti. Tunnistuksen yhteydessä kirjataan ylös varsan väri ja merkit, otetaan jouhinäyte DNA-testiä varten (lukuunottamatta ilman sukua rekisteröitäviä) sekä asennetaan kaulaan mikrosiru. Verinäytettä ei enää nykyään tarvitse ottaa. Myös useista emätammoista otetaan jouhinäyte, jotta varsan polveutuminen voidaan varmistaa myös emän puolelta.
Ulkomaille ensirekisteröitävien varsojen osalta kannattaa huomata tänä vuonna tullut muutos; varsat tulee mikrosiruttaa Suomen maakoodin sisältävillä siruilla!


Varsan tunnistuksen yhteydessä onnistuu myös tuontihevosen identiteetin varmentaminen, virallinen ponimittaus (sekä ravi- että ratsuponit) ja dna-näytteiden otto esim. värien tai perinnöllisten sairauksien testaamiseen. Ilmoita tarpeesta tunnistusaikaa sovittaessa.


Tunnistuksia tekee koko liiton alueella toiminnanjohtaja Anu Kantala. Lisäksi jonkin verran tunnistavat myös aputunnistajat Lotta Laine Hämeenlinnan seudulla ja ell Jukka Kilpinen Forssan seudulla.


Hevosen rekisteröinnin (tunnistus ja passi) laskuttaa Ruokavirasto varsan omistajalta. Suomen Hippos laskuttaa DNA-näytteiden laboratoriakulut. Ulkomaille ensirekisteröitävien osalta tunnistuksen ja sirutuksen laskuttaa hevosjalostusliitto.

Kategoriat: Yleinen