14.02.2019

Ystävänpäivänä järjestettiin ravihevosten kevään ainoa orinäyttely Ypäjän hevosopistolla. Näyttely oli alun perin suunniteltu kaksipäiväiseksi, mutta pienen osallistujamäärän vuoksi näyttely pidettiin yksipäiväisenä. Näyttelyssä arvosteltiin lämminveriset ravihevoset (3kpl) ja juoksijasuunnan suomenhevoset (8kpl). Yhteensä näyttelyssä oli 11 arvosteltavaa hevosta. Lautakunnan jäseninä olivat tuomarit Heidi Sihvo, Jukka Huuskola, Jenni Timlin, Minna Mäenpää ja eläinlääkäri Martti Tala sekä ajajat Aripekka Pakkanen ja Santtu Raitala.  

Näyttelypäivä alkoi aamulla 8.30 hevosten ilmoittautumisella. Näyttely itsessään alkoi yhdeksältä ja eteni näyttelyohjelman mukaisessa järjestyksessä. Jokaisen hevosen osuus näyttelyssä alkoi Opistohallin tallissa mikrosirun luvulla. Samalla hevonen mitattiin, kaviot arvosteltiin ja eläinlääkäri tarkasti hevosen sekä sisällä paikallaan, että ulkona liikkeessä. Paikalla olivat tuomarit ja eläinlääkäri sekä tunnistusta ja mittauksia hoitamassa Hämeen Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Anu Kantala.  

Seuraavaksi ori siirtyi esittäjineen tuomareiden nähtäväksi maneesiin rakennearvosteluun. Tuomarit tarkastelivat oritta ensin kierroksen verran käynnissä. Tämän jälkeen oria seisotettiin paikoillaan ja tuomarit tarkastelivat sitä eri suunnista. Aikataulun mukaan jokaiselle orille oli varattu mittauksiin ja rakennearvosteluun 20 minuuttia aikaa, mutta ymmärrettävästi aikataulu hieman venyi. 

Rakennearvostelun jälkeen ori valokuvattiin ulkona ja heti tämän jälkeen ori siirtyi hevosopiston harjoitusradalle ajokokeeseen (katso tästä). Oriin oma ohjastaja suoritti hevosen verryttelyn. Sen jälkeen etukäteen nimetyt ajajat suorittivat orilla testiajon, jossa arvioitiin hevosen ajettavuutta sekä liikkeitä. Tässä näyttelyssä ajajina olivat Aripekka Pakkanen ja Santtu Raitala

Ajokokeessa Iikori – Aripekka Pakkanen

Ajokokeen jälkeen oriit siirtyivät takaisin Opistohallin talliin odottamaan palkitsemista ja lausuntojen lukua. Rakennearvostelujen päätyttyä lautakunta siirtyi pitämään kokousta. Näyttelytilaisuus jatkui iltapäivällä noin kello 15. Oriit kuulutettiin yksitellen lausuntojen lukuun aikataulun mukaisessa järjestyksessä. Kaikkien oriiden lausunnot luettiin, vaikka muutamat niistä olivat jo lähteneet kotimatkalle. 

Näyttelyn parhaana palkittiin I palkinnolla suomenhevosori Herra Heinämies. Myös oreilla Kansainvälinen ja Landen Paukku täyttyivät I palkinnon suoritusvaatimukset, mutta kasvuhäiriömuutosten takia ne hyväksyttiin jalostukseen ilman palkintoa. Kasvuhäiriömuutokset näkyvät röntgenkuvista, jotka on otettu ja toimitettu näyttelyeläinlääkärille ennen näyttelyä.    

Näyttelyssä jokainen hevonen eteni paikalta toiselle siten, että vasta ajokokeen jälkeen, ennen lausuntojen lukua hevosella oli pidempi tauko. Näyttely-yleisön oli mahdollista seurata joko yhden oriin matkaa paikasta toiseen tai vaihtoehtoisesti pystyi katsomaan rakennearvostelut maneesissa tai ajokokeet harjoitusradalla. Lausuntojen lukemisen ja palkitsemisen aikana ei tapahtunut muuta ja sitä oli helppo seurata maneesissa (katso tästä). Päivän aikana ei pystynyt näkemään kaikkien hevosten osalta kaikkia arvosteluvaiheita, joten näyttelyyn saapuvan voisi olla hyvä miettiä etukäteen mitä osuuksia haluaisi hevosesta nähdä. 

Herra Heinämies. Kuvaaja Satu Viljakainen.

Näyttelyn tulokset 

Suomenhevoset: 

Jetsu                                        hyväksytty 

Julmin                                      II palkinto 

Kansainvälinen                        hyväksytty 

Landen Paukku                       hyväksytty 

T.T. Avot                                  II palkinto

Herra Heinämies                      I palkinto

Rupeltaja                                 III palkinto

Iikori                                         III palkinto 

Lämminveriset: 

Liquorice Pipe                          IV jalostusluokka, 54 pistettä

Russell Hill                               III jalostusluokka, 67 pistettä

Farifant                                     jälkeläisarvosteltu

Kirjoittajat: Lotta Kovaljeff, Taru Lehtinen ja Marianne Malm, HAMK

Kirjoittajat ovat Hämeen ammattikorkeakoulun hevostalouden kolmannen vuoden opiskelijoita ja tekevät asiantuntijaharjoitteluaan Uudet hevoskasvattajat-hankkeelle.

Kategoriat: Yleinen