Tiina ja Juha Koskela pitävät ravitallia Pilvenmäen raviradan kupeessa. Aiemmin Koskelat pitivät omaa tallia samoissa tiloissa, mutta nyt he ovat töissä Tapio Mäki-Tulokkaalla. Toiminta perustuu nuorten hevosten opettamiseen. Juha Koskela kertoo, että hän ja Tiina ovat molemmat syntyneet hevosperheeseen ja molempien kotona on kasvatettu hevosia. Näin ollen he ovat pienestä pitäen päässeet seuraamaan hevoskasvatusta ja toimimaan varsojen kanssa. Viimeiset 10 vuotta Koskelat ovat tehneet töitä nuorten hevosten parissa. 

Tallin toimintaperiaatteista Koskela kertoo, että vuotiaat ravurinalut tulevat opetukseen laidunkauden jälkeen. Syksyn kuluessa ensimmäiset pari kuukautta varsoille opetetaan perusasioita, joita toistetaan mahdollisimman paljon. Opetus aloitetaan valjastamisesta ja ohjasajosta. Koskela toivoo, että varsoja olisi hieman jo käsitelty, esimerkiksi opetettu seisomaan kiinnipidettynä, ennen kuin ne tulevat koulutukseen. Kuitenkaan ajo-opetusta ei toivota olevan aloitettu ennen opetukseen tuloa. Tätä Koskela perustelee sillä, että he pääsevät tekemään opetuksen omalla tavallaan. Jos varsoja on käsitelty monilla eri tavoilla, niillä voi olla huonoja kokemuksia ja ennakkokäsityksiä opetusta kohtaan. Mitä avoimempia hevoset ovat, sitä paremmin ne ottavat uudet rutiinit vastaan. Pääasiaa on, että varsalta ei vaadita sellaista, mitä sille ei ole vielä opetettu.

Koskelan tallilla päivittäiset rutiinit pidetään samoina ja varsoille pyritään takaamaan mahdollisimman yksinkertainen ja stressitön elämä. Varsat ruokitaan hyvin ja alkuun ne tarhaavat pareittain, jotta ne kotiutuvat uuteen talliin paremmin. Hokkikauden alkaessa varsat siirtyvät tarhaamaan yksin. Tarhat ovat vierekkäin ja näin varsat pääsevät sosiaaliseen kontaktiin toistensa kanssa. Koskela muistuttaa kasvattajia erityisesti varsojen kavioiden hoidon tärkeydestä. Kavioita tulisi hoitaa jo ihan pikkuvarsasta alkaen.

Valmennuksessa edetään maltillisesti ja vuodenvaihteen jälkeen vaatimustasoa aletaan nostamaan hiljalleen. Varsoja valmennetaan yleensä kesäkuun loppuun asti, minkä jälkeen ne menevät laitumelle. Osa palaa laidunkauden jälkeen valmennukseen ja osa jatkaa muualle.

Varsojen terveyttä ja liikkumista tarkkaillaan jatkuvasti.  Osa liikevirheistä korjaantuu varsan rentoutuessa ja vahvistuessa. Jos näin ei tapahdu, ongelmiin pyritään puuttumaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kiropraktikko käy varsat läpi vuodenvaihteen aikaan, hierontaa käytetään aina tarpeen vaatiessa. Koskelat kiinnittävät huomioita erityisesti niihin yksilöihin, jotka vaativat säännöllistä lihashuoltoa esimerkiksi liikevirheen tai epätasaisen kasvun vuoksi.

Koskela uskoo, että erikoistumisesta voisi olla hyötyä muillekin hevosalan toimijoille. Monilla valmentajilla starttihevoset ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, sen sijaan Koskeloiden toiminnassa varsat sekä niiden opetus ja valmennus pidetään ykkössijalla.

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, hymy, ulkoilma
Juha Koskela Miss Maverickin kanssa. Kuva: Koskela Training Stable.

Juha Koskela 

Toimenkuva: Ammattivalmentaja

 

Työn hyvät puolet: Tässä työssä saa tehdä sitä, mistä nauttii. Hevosiin on vahva side, kun on elänyt lapsuudesta asti niiden kanssa. Työ motivoi, kun yrittää koko ajan oppia lisää hevosten lukemisesta. Kun saa vietyä hyviä yksilöitä eteenpäin se tuo iloa isolle määrälle ihmisiä.

Työn haasteet: Työn fyysisyys ja varsojen kanssa toimiessa on aina olemassa loukkaantumisriski. Vaatii ammattitaitoa lukea hevosta ja välttää vaarat. Perheellisenä työpäivien pituus on vaikea saada siedettäväksi. 

Harrastukset: Musiikki, pianon ja kitaran soitto 


Kirjoittajat: Lotta Kovaljeff ja Marianne Malm, HAMK.

Kirjoittajat ovat Hämeen ammattikorkeakoulun hevostalouden kolmannen vuoden opiskelijoita ja tekevät asiantuntijaharjoitteluaan Uudet hevoskasvattajat -hankkeelle.

Kategoriat: Yleinen