Tiina Reilas on työskennellyt siittolaeläinlääkärinä yli 30 vuoden ajan. Ypäjän oriasemalla hän työskenteli aina vuoteen 2016 asti. Nykyään hän toimii erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksen Jokioisten toimipisteessä.  

Reilas kertoo oriaseman työtehtävien painottuvan erityisesti maanantaihin, keskiviikkoon ja perjantaihin. Ypäjällä aamut alkoivat yleensä siemennettävien tammojen tutkimisella, oriaseman orien hyppyyttämisellä ja tammojen siemennyksellä. Päivän viimeisiä hoidettavia olivat erityistutkimuksia tarvitsevat tammat, kuten esimerkiksi kohtuhuuhtelu-tapaukset.  Tiistaisin ja torstaisin työhön kuului tammojen tutkimista ja tarkastusta. Siittolan työpäiviin kuului myös tammojen tiineystarkastukset, joita tehdään tavallisesti kaksi. Ensimmäinen 16-18 ja toinen 28-30 vuorokautta siemennyksestä. Epäiltäessä kaksoistiineyttä tehdään ensimmäinen tiineystarkastus jo 14-15 vuorokauden kuluttua siemennyksestä.

Reilas kehottaa kasvattajia astuttamaan tammoja jo hieman nuorempina. ”Tutkimukset osoittavat, että tammojen hedelmällisyys vähenee merkittävästi 13 ikävuoden jälkeen.” Tyypillinen ongelmatiinehtyjä onkin 14-15-vuotias aiemmin varsomaton tamma.   Joskus nuorellakin tammalla peräpään anatominen rakenne voi altistaa tamman kohtutulehdukselle. Mikäli on epäilys rakenteellisesta ongelmasta, tamma kannattaa tutkituttaa etukäteen.  Varsojen terveydestä puhuttaessa Reilas korostaa ternimaidon laadun tärkeyttä ja suosittelee ottamaan verinäytteen vuorokauden ikäisestä varsasta vasta-aineiden testaamista varten.  

Katso tästä video Tiina Reilaksesta työssään.

Tiina Reilas 

Toimenkuva: Eläinlääketieteen tohtori, erikoistutkija Luonnonvarakeskus.

Työn parhaat puolet: Ilo tiineistä tammoista ja tyytyväisistä tammanomistajista. Siitoskaudelle mahtuu myös haastavia/heikosti tiinehtyviä tammoja ja aiheuttaa suurta riemua, kun sellaisen saa tiineeksi. 

Työn haasteet: siittolaeläinlääkärinä aikaiset herätykset.

Harrastukset: tätiratsastus ja puutarhanhoito.

Kirjoittajat: Lotta Kovaljeff ja Marianne Malm, HAMK.

Kirjoittajat ovat Hämeen ammattikorkeakoulun hevostalouden kolmannen vuoden opiskelijoita ja tekevät asiantuntijaharjoitteluaan Uudet hevoskasvattajat -hankkeelle.

Kategoriat: Yleinen