Riina Rekilä ja Tommi Hietala pitävät tallia ja
kasvattavat lämminverisiä ravihevosia Pirkanmaalla Hämeenkyrössä . Vuonna 2018 perustetun Wania Racing oy:n päätoimialana on hevosten kasvatus, hoito ja valmennustoiminta sekä eläinlääkäritoiminta.  Ensimmäinen neljän varsan ikäluokka Wania-kasvattajanimellä syntyi 2018 ja vuonna 2019 odotetaan syntyväksi yhdeksän varsaa.

Kasvatustoiminnassa tavoitellaan huippuhevosta: “maailman parasta” Rekilä tarkentaa. Rekilä kertoo, että kasvatustoiminnan perustana ovat laadukkaat siitostammat. Tammat ovat hyväsukuisia ja ne ovat olleet kilpahevosia. Orivalinnassa Rekilä painottaa orin sopivuutta tammalle, sekä suosii kaupallisesti parhaita, tämän hetken ”muoti”oreja. Varsat pyritään myymään vuotiaina, mutta niitä voidaan treenata myös itse ja myydä myöhemmin. Rekilä kertoo, että hyväsukuisia tammavarsoja jätetään itselle jatkamaan omaa tammalinjaa.

Kasvattajan yhteistyökumppaneista Rekilä mainitsee hyvän siittolan. Pakasteella siemennettävät tammat viedään Kallelan oriasemalle siemennettäväksi. Tuoresiemennyksen Rekilä tekee itse kotitallilla. Suomessa olevien tammojen lisäksi Rekilällä on tammoja siittolassa myös Kanadassa ja Ranskassa. 

Vinkkinä uudelle hevoskasvattajalle Rekilä kehottaa satsaamaan hyvään emätammaan, sillä usein tarjolla olevat orit ovat kaikki melko hyviä. Lisäksi emän ja varsan ruokintaan kannattaa panostaa. Rekilän mukaan varsoille ei riitä ravinnoksi pelkkä laidun, vaan väkirehua tulee antaa myös laidunkaudella liikunnan lisääntyessä.

Riina Rekilä 

Ammatti/toimenkuva: Eläinlääkäri, ravivalmentaja, maanviljelijä ja hevoskasvattaja 

Kasvatustyön parhaat puolet: “Elämäntapa, saa elää hevosille kokonaan. On hieno kasvattaa hevosia ja nähdä kun varsat kehittyvät ja niistä tulee hyviä kilpahevosia.” 

Kasvatustyön haasteet: Kasvatustyö on sitovaa. Varsat tarvitsevat huolenpitoa ja ensimmäisinä kuukausina ne ovat herkkiä kaikelle ulkopuoliselle. Hevoskasvatus on kallista hommaa. 

Harrastukset: Muumi-mukien keräily 


Kirjoittajat: Lotta Kovaljeff ja Marianne Malm, HAMK.

Kirjoittajat ovat Hämeen ammattikorkeakoulun hevostalouden kolmannen vuoden opiskelijoita ja tekevät asiantuntijaharjoitteluaan Uudet hevoskasvattajat -hankkeelle.

Kategoriat: Yleinen