Liitto järjestää erilaisia koulutuksia ja kursseja yhdessä muiden hevosjalostusliittojen kanssa.

Yhteiskoulutus etäyhteydellä Zoom:ssa Pohjanmaan ja Kainuun hevosjalostusliittojen kanssa 14.5. 2025

Webinaari hevosen kokemasta kivusta ja oppimisesta

14.5.2025 kello 17.30-19.30

Mervi Pakola & Ann-Helena Hokkanen

Eläimen kokema kipu ja oppiminen ovat tiukasti yhteydessä toisiinsa. Kivun suojaavaan merkitykseen liittyy se, että eläin oppii välttämään kipua, muuttaa käyttäytymistään kivun seurauksena ja myös arvioi kokemaansa kipua aikaisemmin oppimansa pohjalta. Aikaisemmin opittu voi joko voimistaa tai lievittää koettua kipua riippuen tilanteesta.

Kipu voi myös vaikeuttaa oppimista. Erityisesti pitkään jatkuvan kivun on todettu häiritsevän etenkin muistia sekä vaikeuttavan varsinkin intensiivistä keskittymistä vaativia tehtäviä. Koettu kipu myös aiheuttaa negatiivisia tunteita, jotka voivat häiritä oppimista. Toisaalta taas keskittyminen johonkin asiaan voi lievittää kipua, kun hevosen huomio jakautuu kivun lisäksi suoritettavaan tehtävään.

Tämän webinaarin aikana keskustelemme hevosen kokemasta kivusta ja oppimisesta. Pohdimme, miten koettu kipu vaikuttaa hevosen kykyyn oppia ja keskittyä erilaisissa tilanteissa. Keskustelemme myös, miten oppiminen voi vaikuttaa hevosen kokemaan kipuun ja siihen, kuinka kipua kokeva hevonen käyttäytyy eri tilanteissa.

Haluaisitko järjestää koulutuksen tai sinulla olisi aihe mikä kiinnostaa? Ota yhteyttä niin voimme yhdessä järjestää koulutuksen vaikka omalla tallillasi tai vaikka alueella olevilla raviradoilla.