Turun varsanäyttely pidettiin mukavan poutaisessa ja lämpimässä säässä. Mukaan ilmoitetusta 37 varsasta pois jäi vain kolme, joten päivän aikana näimme hyvän kattauksen nuoria hevosia Varsinais-Suomesta ja vähän muualtakin. Näyttelyn tuomareina toimivat Harri Jalonen, Terhi Jormanainen ja Roger Lumberg ja puheenjohtajatuomarina Jenni Timlin. Näyttelyn sujuvuutta edistivät kokeneet sihteerit Sanna Nyyssönen, Eeva Karvonen ja Lena Müller-Salonen, ja oppia oli hakemassa Metsämäen ravinuorten Talent – ryhmään kuuluva Pinja Tallqvist. Leena Kahisaari vastasi varsojen valokuvaamisesta.

Turun Hankkija ja Racing -rehut lahjoittivat näyttelyn luokkavoittajapalkinnot Turun syysnäyttelyyn. Kiitoksemme sponsoroinnista!


Näyttelyn parhaaksi varsaksi arvosteltiin 3-vuotias suomenhevosorivarsa Vauhti-Kunkku, jonka on kasvattanut Linda Sarelli- Järvinen ja omistaa salolainen Riitta Nieminen. Vauhti-Kunkku keräsi 49 pistettä, joka oikeutti I- -palkintoon. Vauhti-Kunkun isä on Jokivarren Kunkku, emä 29,5aly -aikainen Relinka ja emänisä K.M. Nopsa. Vauhti-Kunkku oli luonnollisesti myös paras 3-vuotias suomenhevonen ja sai täten Racing -tuotepalkinnon.

Rami Hiltunen, Vauhti-Kunkku ja esittäjä Karoliina Nieminen

2-vuotiaiden suomenhevosten luokan puolestaan voitti ruuna Metsänkylän Riemu, 48 pist. ja II+ -palkinto. Metsänkylän Riemun isä on Lastun Leka, emä Tuulen Laulu ja emänisä Hilute. Varsan omistavat turkulaiset Jaana ja Vilma Suojanen, ja sen on kasvattanut Minttu Nieminen.

2-v suomenhevosten luokkavoittaja Metsänkylän Riemu, esittäjä Vilma Suojanen.

Suomenhevosten nuorimpien, vuonna 2020 syntyneiden luokan voitti kemiönsaarelaisen Stall Hagmanin kasvattama ja omistaja ruuna Carolus (Sipori-Laritza, Lars). Carolus keräsi eri arvostelukohdista yhteensä 48 pistettä, joka oikeutti II+ -palkintoon.

Satakunnan alueen ja Varsinais-Suomen alueen näyttelykauden paras 1-vuotias J-suunnan arvosteltu suomenhevonen voittaa Satakunta-ajon osallistumispaketin. Carolus heittää täten varteenotettavan haasteen Kokemäellä 8.10.2021 järjestettävän varsanäyttelyn 1- vuotiaille suomenhevosvarsoille!

Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto kiittää Porin Ravit Oy:tä pitkään jatkuneesta sponsorointiyhteistyöstä!

1-vuotias suomenhevonen Carolus ja esittäjä Olivia Granqvist Kemiönsaarelta.

2-vuotiaita lämminverisiä näyttelyssä esitettiin vain yksi, tamma Parttime Stripper (Winter Harbour – Watch Me Cloud, Pine Chip). Se edusti rotuaan kunniakkaasti, II+ -palkinnon arvoisesti keräten 40,5 pistettä. Tamman on kasvattanut Marjut Partti ja omistaa salolainen Rami Hiltunen.

Omistaja-esittäjä Rami Hiltunen ja Parttime Stripper

Kasvattaja-omistaja-esittäjä Hanna Nurmi Salosta ja Shine So Brightly

1-vuotiaita lämminverivarsoja näyttelyssä arvosteltiin kaksi, ja Hanna Nurmen kasvattama ja omistaja Shine So Brightly arvosteltiin näistä paremmaksi. Varsinais-Suomen Hevosjalostusliiton parhaalle vuotiaalle lämminveriselle on perinteisesti luovutettua Kasvattajakruunun osallistumispaketti, ja kevätnäyttelyn peruunnuttua tämä luokkavoittaja sai palkinnon automaattisesti. Kiitämme Kasvattajakruunu -organisaatiota pitkään jatkuneesta yhteistyöstä!

Satakunnan alueen ja Varsinais-Suomen alueen näyttelykauden paras 1-vuotiaslämminveriravurivarsa voittaa Porin Ravit Oy:n lahjoittaman StLeger -osallistumispaketin. Shine So Brightly odottaa, löytyykö Kokemäellä 8.10.2021 järjestettävän varsanäyttelyn 1- vuotiaista lämminverivarsoista vastusta kisaan osallistumispaketista!

Shine So Brightlyn isä on So Perfect, emä Viktoria Dance ja emänisä Choco Chip Hanover.

Näyttelyn Parhaaksi esittäjäksi valittiin Vilma Suojanen, Metsänkylän Riemun osaomistaja.

Turun Ravinaiset ry valitsi oman Symppis -varsansa, joka on yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Saton palkitsema R.R. Hullunainen, 1-vuotias suomenhevostamma, jonka omistaa raumalainen Henna Hietanen. Varsan on kasvattanut Reijo Ranne Kankaanpäästä.

R.R. Hullunainen
Henna Hietanen poikineen

Kiitokset mukavasta näyttelypäivästä osallistujille ja toimihenkilöille!

Näyttelyn tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä!

Kuvat Leena Kahisaari

Teksti Virpi Ylitalo

Kategoriat: Yleinen